24. Umbrian jazzviikot
Futuristi oli miettinyt peilimiestä pitkään ja odottanut tältä kutsua, käskyä. Peilimiehellä tuntui kuitenkin aina olevan jotain tärkeämpää tekeillä ja futuristi oli oppinut sen, että ihmisiä ei saisi vaivata. Se ei kuuluisi hyviin tapoihin ja hän oli hyvätapainen mies. Ei saisi jankuttaa. Futuristin suunnitelmat saivat odottaa hulluteen asti.
Oli onni, että säätäjä oli ottanut yhteyttä orpokotiasiassa, olipahan ainakin jotain tehtävää. Pieni juttuhan orpokotijuna futuristille toki oli, mutta piti kuitenkin mielen kasassa ja siinä ohella sai matkustella. Futuristi olikin intohimoinen matkustaja. Häntä kiehtoi matkustamisesta saatavien bonuspisteiden kokoaminen ja näiden keräämisen suunnittelu. Voidaan sanoa, että hän matkusteli pitkälti bonuspisteiden takia. Matkoillaan futuristi osti suuret määrät nuuskaa tax-free –myymälöistä rakennustyömaan miehille kootusti. Lähes kaikki nuuskasivat. Nuuskaostoksista sai myöskin mukavasti pisteitä. Pisteiden maailma ja oma liike pistehilassa oli futuristin tila-aika –käsityksen yksi kevyemmistä muodoista, lähes viihdettä. Ihastuminen oli toinen. Ei rakkaus, mutta jatkuva ihastuminen ja siitä koituva henkinen terrori ja terrorista vapautumisen kiitollisuudenvelka. Tätä velkaa maksettiin pistemaailmasta. Futuristi laski korot ja osingot ja kuinka paljon kullekin ystävälleen prosenteissa jakaisi. Hän muisti kullan markkina-arvon päivälleen 18 vuoden ajalta.
Orpokotijunan lasisen zen-puutarhan prototyyppi oli futuristille jostain täysin kiinnostamattomasta syystä päätetty rakentaa maailmannäyttelyyn Venetsiaan, jonne kenraali oli lähetetty sitä pystyttämään. Futuristin mielestä kenraali oli hieman omituinen. Peilimies kuului kuitenkin futuristin prosenttijengiin ja hän oli myöskin Venetsiassa ja siitä syystä päätti futuristi itsekin matkustaa katsomaan näyttelyn onnistumista. Peilimies oli kiehtova persoona ja futuristille läheinen. Futuristin käsityksen mukaan peilimies oli pelastanut hänen henkensä kahteen kertaan – kerran lapsena, kun hän meinasi hukkua ja kerran aikuisena, kun hän meinasi tylsistyä. Peilimies oli pyytänyt futuristia laatimaan horoskoopit maailman kaupungeille ja oli nyt aikeissa julkaista nämä Venetsiassa. Tämä kiinnosti futuristia hieman. Ennen kaikkea hän tunsi kuitenkin homman asialliseksi olla Venetsiassa läsnä – ja siinä sivussa kerätä muutaman bonuspisteen. Hän lentäisi Amsterdamin kautta. Näkisi juutalaisia.
Lento oli mennyt nautittavasti. Logistiikka oli pelannut kellon lailla niin kentillä kuin koneissakin. Reitit, asemat, tullit ja valuutat oli käyty läpi riemulla. Tuliaiset oli ostettu ja paita oli puhdas. Vapauden tunne oli liikuttava ja myös hyvänolon tunne – futuristilla oli tuliaisia ja hän oli tyytyväinen toimintaansa. Hänen lentonsa valintaan oli vaikuttanut seikka, että koneessa todellakin tarjottiin drinkejä ja tietysti, ettei hän itse joutunut maksamaan lentoa. Runoilija oli maksanut lennon kaiketi kiistäjän rahoilla. Kiistäjähän oli kenraalin lapsen kummisetä ja tunsi täten vastuuta kenraalista.
Neuroottisesti jotain anteeksi pyytelevä kenraali oli vastassa lentokentällä ja auttoi futuristin kantamukset vesibussiin. Futuristi pani merkille työvaatteet ja kenraali keltaisen pikeepaidan. Siistin paidan. Vesibussi meni väärään suuntaan ympyräreittiään ja majoituspaikkaan purjehtimiseen kului 48 minuuttia. Kenraali oli sählännyt suuntien kanssa, harhaanjohtanut, kuten itseään moitti. Matkan edetessä futuristi tarkkaili yötaivaalla Venetsiaan laskeutuvia lentokoneita ja vertaili niiden tulosuuntia ja rakenteita kelloonsa ja mieleensä painettuihin taulukoihin. Hän laskeskeli, mistä kukin kone olisi tulossa ja minkä lentoyhtiön kone se olisi ja siis: paljonko tuolla koneella matkustettaessa kertyisi pisteitä kullekin etukortille. Hän ei vaivautunut mainitsemaan asiantuntemuksestaan hulluuttaan parantelevalle kenraalille, vaan aloitti viihdyttävän varjokeskustelun peräpukamista ja asiaan kytkeytyvistä opium –peräpuikoista.
Futuristia ihmetytti se, että vaikka rakennustyömaan miehet olivat niin fanaattisia kalastamaan, niin kukaan heistä ei omistanut lentokonetta. Kyllähän alumiiniset Mecca ja Medina olivat hienoja aluksia ja mekaniikka varmasti kunnioituksen arvoinen, niin eivät ne sentään mitään lentokoneita oleet. Lentokoneet ovat myös alumiinia ja niiden motoriikka on, ettei paremmin sanoisi, vielä hienompaa. Futuristi ei maininnut tästä koskaan eikä kenellekään, vaan piti omana tietonaan – ei jankannut. Erityisesti venäläiset vähän pienemmät koneet olivat parhaita, lentäviä traktoreita. Hän oli jopa nähnyt unen, jossa liiteli vanhalla kaksitasoisella kuljetuskoneella oranssin autiomaan yllä ja seurasi, kuinka varjonsa purjehti dyyneillä. Hän muisti, kuinka oli unessa nauranut itselleen, että pitäisi laskea lentokoneen varjolla verkot autiomaahan. Vielä parempaa kuin laiva autiomaassa. Hän oli soittanut säätäjälle unestaan ja tämä oli sanonut, että naapurissa on juuri sellainen kone.
”Luuletko, että Venetsiasta saa ooppiumperäpuikkoja peräpukamavaivoihin?” Futuristi katsoi kenraaliin ja pyrki arvioimaan, voisiko kiistäjän väite pitää paikkaansa siitä, että kenraali olisi ominut kiistäjän tieltä ampumat teeret omina ampumikseen. Kenraali oli hieman hämillään kysymyksestä, mutta ilmoitti kuitenkin arvelevansa kaikenlaisen ooppiumin käytön olevan Italiassa laitonta.
”Entäpä, jos lentäisin New Yorkiin ja sieltä edelleen Havaijille, jossa menisin amerikkalaisen yksityislääkärin pakeille, jolle ilmoittaisin, että peräpukamani ovat ärtyneet pitkän lennon seurauksena ja että haluaisin ooppiumperäpuikkoja matkavakuutukseni piikkiin. Saisinko silloin ooppiumperäpuikkoja ja maksaisiko matkavakuutus tämän?” Futuristi muisti, kuinka kiistäjä oli sanonut, että viimeistään, kun kenraali puhdistaisi lintuja kotonaan, huomaisi hän, että metsäkanan sydämeen olisi pysähtynyt kiistäjän hauli. Tällöin hän odotti kenraalin soittavan ja tunnustavan erheensä, mutta näin ei ollut käynyt. Kenraali yritti pysyä mukana jutussa, jonka aavisti käyvän hieman monimutkaiseksi. Hän päätti myöntyä skenaarioon siitä, että Amerikasta voisi ooppiumia todellakin saada.
Futuristi innostui: ”Jos siis jäisin Italiassa kiinni ooppiumperäpuikkojen ostamisesta matkavakuutuksen piikkiin, niin joutuisinko vankilaan vakuutuspetoksesta ja lähetettäisiinkö minut Suomeen kärsimään tuomiotani?” Futuristi hiveli parransänkeään ja myhäili tyytyväisenä. Suunnitelma oli aukoton. Kenraali oli tosin onnistunut ampumaan ukko-metson, kuningasriistaa ja tämäkö oli kiistäjän vaiva?
”Ja jos joutuisin Suomeen kärsimään tuomiotani vakuutuspetoksesta, ja Suomen viranomaiset ottaisivat minulta vankilaan pistäessään pois passini, niin havaitsisivatko he, että minulla on myös toinen toisen valtion passi, jota en juuri koskaan käytä? Ja kun pääsisin vankilasta lomalle hyvän käytöksen takia, niin voisinko silti lentää sillä toisella passillani Umbrian jazz –viikoille nauttimaan ooppium –peräpuikoistani?” Futuristi hykerteli tyytyväisenä juonelleen kenraalin tuijottaessa epätoivoisena kanaalia yrittäen miettiä jonkinlaista vastausta. Metsästyskausi alkaisi taas pian. Ja kaiken aikaa futuristi seurasi KLM:n lennon laskeutumista Amsterdamista Venetsiaan. Amsterdamin kentällä saa hyvää olutta. Ihmiset ovat rentoja. Ja juutalaisia on paljon: timanttimiehiä.
Kenraali oli valmis vastaamaan ooppiumkysymykseen, mutta futuristi keskeytti hänet heti alkuunsa ja kertoi pystyvänsä kohdentamaan kuulonsa mihin tahansa keskusteluun väentäyteisessä vesibussissa. Kenraali ymmärsi olla hiljaa. Koko homma oli mennyt yli hilseen. Taas.
